Vuoden 2025 parhaat ja huonot leffat
On tullut aika pistää vuoden 2025 katsotuiden elokuvien parhaimmat ja huonoimmat nippuun. Kulunut leffavuosi oli ilahduttava ja etenkin kauhugenre nosti osakkeitaan, mikä näkyy lisääntyneinä palkintogaalaehdokkuuksina.
Valitsin listaukseeni sekä kymmenen parasta että huonointa elokuvaa perusteluineen. Mukana on myös viime vuonna ensi-iltansa maailmalla saaneita elokuvia, mutta joiden Suomen ensi-ilta on ollut tämän vuoden puolella.
Tässä ensin vuoden huonoimmat sekalaisessa järjestyksessä:
1. Havoc
Toimintaelokuva, joka hyödyntää kaikki kliseet eikä tuo pöydälle mitään uutta. Raakaa väkivaltaa täydentää huono näytteleminen (pahoittelut Forest Whitaker, olit erityisen surkea). Elokuvan suomennettu nimi kaaos kuvastaa hyvin kokonaisuutta.
2. A Big Bold Beautiful Journey
Tässä vuoden pahin pettymys. Aikuisten satu, jonka pääosissa nähdään Colin Farrell ja Margot Robbie. Käsikirjoitus on tylsä, sekava ja niin kaukana omaperäisestä, että hämmästyin, miksi kyseiset näyttelijät ovat lähteneet projektiin mukaan. Mielenkiintoni ei meinannut millään pysyä yllä. Kutsuisin elokuvaa todella teennäiseksi.
3. Jurassic World Rebirth
Nyt on lainattu luvattoman paljon alkuperäisestä elokuvasta Jurassic Parkista. Pidin näyttelijävalinnoista, mutta CGI-dinot eivät vakuuttaneet. Pitäisi keksiä jotain uutta tähän saagaan eikä vain kopioida jo olemassaolevaa.
4. Death of a Unicorn
Ensinnäkin tässä yksisarviskohelluksessa on surkeaa CGI:n käyttöä ja tarina on päätön. Jälleen taitavat näyttelijät ovat päätyneet elokuvaan, jonka anti on harvinaisen heikko. Potentiaali hukattiin huonoon toteutukseen.
5. The Accountant 2
Suorastaan yllättävän hyvän The Accountant-elokuvan jatko-osa haaskaa ensimmäisen osa. rakentaman maailman ja hahmot. Kakkoselokuva on niin tusinatavaraa, ettei tarinaa edes muista jälkikäteen. Jatko-osien tekeminen on hankalaa puuhaa ja tämä teos todistaa sen jälleen oikeaksi.
6. Snow White
Live-action-versio klassikkosadusta on turha ja liian mitäänsanomaton tekele, jossa varsinkin ilkeänä äitipuolena nähtävä Gal Gadot kauhistuttaa laulamisellaan. Loppuratkaisun muuttaminen ei miellyttänyt ja ylipäänsä tarinaan oli tehty liikaa muutoksia.
7. Opus
Omituinen, hämmentävä ja älytön. Siinä muutama adjektiivi kuvaamaan elokuvaa, jonka tapahtumat ja John Malkovichin rooli kadonneena, mutta yllättäen ihmisiä luokseen kutsuvana poptähtenä ovat erikoisia ja hetkittäin jopa ahdistavia. Psykedeelistä musiikkia tarjoilee mm. Nile Rodgers.
8. Oh.What.Fun.
Uusimpien jouluelokuvien joukkoon lukeutuva Oh.What.Fun ei pelastu edes pääosatähtensä Michelle Pfeifferin avulla, sillä käsikirjoitus on pohjattoman huono. Hahmot eivät saa järkeviä aineksia kirjoittajalta, joilla rakentaa lihaa luiden ympärille ja totaalinen epäuskottavuus huokailuttaa.
9. All of You
Tässä kenties vuoden huonoin elokuva, joka on olevinaan romanttinen draama, mutta osoittautuukin joksikin ihan muuksi. Pääosaparin väliltä ei löydy kemiaa ja sielunkumppanin jatkuva pettäminen häiritsee. Turhauttava ja lapsellinen elokuva, jonka osalta vannoin, etten katso sitä enää koskaan.
10. Clown in Cornfield
Tässäpä kauhuelokuva, joka pursuaa kliseitä. Pelle-teema on tällä hetkellä pinnalla, mutta parempia ehdokkaita löytyy monin verroin. Raakuus pursuaa, mutta mitään tarinallisesti omaperäistä ei. Tylsin kauhuraina tältä vuodelta, johon ei kannata aikaansa haaskata.
Ja sitten vuoden parhaiden elokuvien vuoro käänteisessä paremmuusjärjestyksessä!
10. Train Dreams
Kaunis, unenomainen ja visuaalisesti hieno tarina metsurista, joka kokee elämänsä tragedian ja joutuu syöksykierteeseen. Elokuva ei ole välttämättä kevyt katselukokemus, mutta sen upea kuvaus ja Joel Edgerton pääosassa ovat katsomisen arvoisia.
Ohjaus: Clint Bentley
9. Chuckin ihmeellinen elämä
Suosikkini tämän vuoden Stephen King-adaptaatioista, joita on kyllä riittänyt. Runollinen ja elämää pohtiva elokuva sisältää yhden kautta aikain mieleenpainuvimmista tanssikohtauksista.
Ohjaus: Mike Flanagan
8. Sinners
Tässä toinen vuoden kauhutapauksista, joka on kerännyt palkintogaalaehdokkuuksia. Kaksosveljet palaavat kotiseudulleen kohdatakseen uuden pahuuden voiman. Elokuva, joka kannattaa katsoa tietämättä siitä mitään etukäteen.
Ohjaus: Ryan Coogler
7. 28 vuotta myöhemmin
Toinen jatko-osa Danny Boylen 28 päivää myöhemmin -elokuvalle on oma suosikkini saagassa, jonka uusin osa ilmestyy tammikuussa. Hienosti kuvattu ja intensiivinen tarina pitää kiinnostuksen vaivatta yllä, vaikka elokuvan loppu onkin epätyydyttävä. Ralph Fiennes onnistuu jälleen makaaberissa roolissaan.
Ohjaus: Danny Boyle
6. Olen yhä täällä
Vahvaa draamaa ja poliittista trilleriä Oscar-voiton arvoisesti Brasiliasta. Poliitikon katoamisesta ja perheen selviytymisestä kertova elokuva on väkevä esitys, jonka kruunaa pääosatähden Fernanda Torresin upea roolityö.
Ohjaus: Walter Salles
5. Weapons
Vuoden yksi merkittävimmistä kauhutapauksista on kiehtova ja sisältää yhden kiinnostavimmista pahiksista (hieno roolisuoritus Amy Madigan!). Kovin pelottava elokuva ei ole, mutta kyllä siinä muutaman kerran säikähtää. Olennaisinta on kummalliset tapahtumat, joista syntyy häiriintynyt tunnelma.
Ohjaus: Zach Cregger
4. Frankenstein
Guillermo del Toron visuaalisesti mestarillinen teos kertoo sekä Frankensteinin että luojansa tarinan. Kumpi heistä onkaan oikeasti hirviö? Frankenstein saa elokuvassa ansaitsemansa käsittelyn.
Ohjaus: Guillermo del Toro
3. F1
Vauhtia ja vaarallisia tilanteita formulan ystäville. F1 on puhtaasti tämän vuoden parasta popcornviihdettä, jossa toimii kaikki osa-alueet. Kiitos etenkin Hans Zimmer vetävästä musiikista ja puvustusporukka tyylikkäistä silmä-ja aurinkolaseista!
Ohjaus: Joseph Kosinski
2. Nosferatu
Upea uusintaversio Robert Eggersilta, joka tarjoilee tapansa mukaan visuaalisesti vaikuttavaa kauhua. Bill Skarsgård tekee huikean roolin kreivi Orlokina ja muu näyttelijäkaarti ei rinnalla kalpene. Kaunis ja kauhea vampyyritarina.
Ohjaus: Robert Eggers
10. One Battle After Another
Huikea ja hurja tarina isästä ja tyttärestä Paul Thomas Andersonin tyyliin. Elokuvan kuvaus ja näyttelijät ovat huippuluokkaa. Käänteitä ja yllätyksiä riittää tarinan tasolla vaikka muille jakaa. Kannattaa kokea tämä valkokankaalta!
Ohjaus: Paul Thomas Anderson
Mukavaa tulevaa uutta elokuvavuotta 2026!





















Kommentit
Lähetä kommentti