La Dolce Villa (2025)


Tytär ostaa talon Italiasta, jonka haluaa remontoida, mutta isä pistää hanttiin idealle. Mieli kuitenkin muuttuu kiitos kauniin naisen ja italialaisen ruoan.


Ohjaus: Mark Waters

Käsikirjoitus: Elizabeth Hackett, Hilary Galanoy

Näyttelijät: Scott Foley, Violante Placido, Maia Reficco, Giuseppe Futia

Lajityyppi: romanttinen komedia

Kesto: 1 t 39 min


Päätin katsoa elokuvan, sillä sen sisältö tuntui sopivalta lämpimään kesäpäivään. Italia, ruoka, viini, maisemat, villan eli talon kunnostus. Mitäpä muuta sitä lomaleffalta voisi toivoa?

Kaiken lisäksi ohjaajana on häärinyt Mark Waters, mies Perjantai on pahin (2003) ja Mean Girls (2004) -elokuvien takana. Tämä lisäsi jonkin verran luottamusta muuten b-luokan elokuvaksi pelkäämäni romanttista komediaa kohtaan. 

Elokuvan tarina on simppeli. Isä Eric (Scott Foley) matkustaa Italiaan muuttaakseen tyttärensä Olivian (Maia Reficco) mielen oman talon ostamisen suhteen. Olivia eli Liv haluaa remontoida vaivaisen euron hintaisen kodin niin kuin oli suunnitellut tekevänsä edesmenneen äitinsä kanssa. Isästä talon hankinta on huono ajatus, mutta kun tytär pitää kiinni suunnitelmastaan, yrittää isä suostutella tätä myymään villan kunnostamisen jälkeen. 

Niin kuin tämän genren elokuvalta voi odottaa ihastuu isä Montezaran kaupungin kauniiseen pormestariin Francescaan (Violante Placido) ja Liv virittelee toisaalla omaa romanssiaan. Projekti kokee erilaisia haasteita ja samalla kun taloa laitetaan uuteen uskoon, hoitavat isä ja tytär etääntynyttä suhdettaan. 


La Dolce Villa, jonka nimi on saanut inspiraationsa Federico Fellinin La Dolce Vita -elokuvasta, on hyvän mielen elokuva, joka sisältää kaikki genren kliseet, mutta sen harmittomuus lieventää ärsytystä. Hetkittäin mietin, että elokuva on ajan haaskausta ja niin se varmaan osittain onkin, mutta silti katsoin sen loppuun ja nautin sen ennalta-arvattavan sympaattisesta juonesta. 

Romanttiset kiemurat toki kiinnostavat, mutta etenkin isän ja tyttären jännittyneen suhteen käsittely ja talon remontointi vielä enemmän. Mukana on muutama lämmin hetki isän ja tyttären välillä, jotka jäivät mieleen. 

Elokuva asettuu kuitenkin b-luokan filmien puolelle, sillä tuotanto on kaikin puolin, korkeintaan keskinkertaista. Oikeastaan on ihmeellistä, miten ohjaaja Mark Waters on saanut tehtyä näin laimean elokuvan. Olisiko siitä tullut kokeneemmilla näyttelijöillä kiinnostavampi? Vai onko käsikirjoitus vaan onnettoman  puoleinen?


                                       ⭐️⭐️

    Kuvat ja tiedot: imdb.com ja wikipedia.org




                    

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Top 10 komediat

Seireenit -sarja (2025)

Mummit (2025)