Ismo - Maailman hauskin ulkopuolinen (2024)
Ismo Leikola on tunnetuin koomikkomme niin kotimaassa kuin ulkomailla. Sympaattisen nallekarhumainen Ismo esiintyi Conan O’Brienin Conan-ohjelmassa vuonna 2018 ja hänen settinsä on kyseisen shown katsotuin stand up-video.
Jyväskyläläinen Leikola (s. 1979) aloitti uransa kotipaikkakunnallaan keikkapaikka Ilokiven stand-up-illassa ja on sieltä singonnut määrätietoisen räjähdysmäisesti koko maailman tietoisuuteen. Menestystarinalla on toki toinenkin puolensa, sillä Ismo on kärsinyt unettomuudesta ja jatkuvasta ylivireystilasta, jotka tosin voivat selittyä osittain muutama vuosi sitten saadulla ADHD-diagnoosilla. Burnoutin uusiutuminen on ollut lähellä jo pidempään.
Dokumenttielokuva läpileikkaa Leikolan uran ja henkilökohtaisen elämän ja onnistuu samalla olemaan myös kohtuullisen hauska, kiitos päähenkilönsä mainion persoonan ja keikoista tehtyen taltiointien, joista nähdään klippejä. Ismo paljastuu äärimmäisen ujoksi persoonaksi ja onkin kiinnostavaa, miten mies on päätynyt isojen yleisöjen viihdyttäjäksi siitä huolimatta (tai oikeastaan sen ansiosta).
Haastateltaviksi on saatu muun muassa Ismon äiti, nyttemmin ex-vaimo ja työpari Angelika ja koomikkokollegoita Suomesta ja Amerikasta. He ylistävät poikkeuksetta Ismon lahjakkuutta ja ainutlaatuista osaamista. Haastateltavien sanoista kuulee pientä kritiikkiä Ismon pakkomielteisestä työnteosta ja sen vaikutuksesta ihmissuhteisiin, mutta muuten henkilökuva Leikolasta on harmiton ja positiivinen. Ikävät käänteet käsitellään kepeästi ja hieman ohittaen ja ehkä siksi dokumentista jää vähän tasapaksu vaikutelma.
Ismon seikkailut Los Angelesissa ovat erityisen kiehtovaa katsottavaa, sillä harvemmin, jos koskaan, suomalaiset viihdealalla työskentelijät pääsevät tekemään uraa rapakon takana Hollywoodissa. Vaikka Leikolalla on ollut onnea matkassa ja apuna vankkumaton itsetunto positiivisella ajattelulla varustettuna, korostuu elokuvassa Ismon sitkeä asenne ja korkea työmoraali menestyksen taustalla. Toki ex-vaimo Angelikan tuki ja mentorointi on ollut myös hyvin merkityksellistä.
Ohjaajat Saku Pollari ja Ilkka Hynninen ovat yhdistäneet menneen ja nykyisyyden tapahtumat kuitenkin melko sekavasti. Pidin Ismon tarinan jakamisesta lukuihin kuin kirjoissa konsanaan, vaikka ratkaisu oli toisaalta hieman turha. Eipä elokuvaa voi ainakaan liian perinteikkäästä rakenteesta syyttää.
Ismo - maailman hauskin ulkopuolinen kuvailee hyvin ihmistä, joka ei koe kuuluvansa joukkoon milloin ujoutensa tai ulkomaalaisuutensa takia. Leikolan tarina on äärimmäisen inspiroiva. Ismo on hyvän itsetunnon ja itseensä uskovan ihmisen ruumiillistuma, joka olkoon meille itseämme epäileville suomalaisille esimerkiksi.
⭐️⭐️⭐️
Kuva ja tiedot: imdb.com ja wikipedia.fi
Kommentit
Lähetä kommentti