Madeleinen Pariisi (2022)

                             


92-vuotias Madeleine tekee muistojen matkan yhdessä taksikuskinsa Charlesin kanssa ennen siirtymistään hoitokotiin. 


Ohjaus: Christian Carion

Käsikirjoitus: Christian Carion, Cyril Gély

Näyttelijät: Line Renaud, Dany Boon, Alice Isaaz, Jérémie Laheurte

Lajityyppi: draama

Kesto: 


Jos olet ihastunut Pariisiin, ei tämän elokuvan taksin ikkunasta vilahtavat maisemat helpota matkakuumetta. Kelpo draama esittelee kaksi toisilleen tuntematonta ihmistä, joilla on tarve avata sydämensä ja joille yhdessä vietetty päivä on mitä parhainta lääkettä.

Taksikuski Charles on stressaantunut ja huonotuulinen, sillä kahdentoista tunnin työvuorot kuutena päivänä viikossa vievät voimia ja hankaloittavat henkilökohtaista elämää. Lisäksi hänellä on rahahuolia ja vaimo toivoisi yhteistä perhelomaa. 

Päivä Madeleinen, kunnioitettavaan 92 vuoden ikään ehtineen, hoitokotiin muuttavan rouvan kanssa opettaa miehelle, miten nauttia elämästä ja arvostaa rakkaimpia ihmisiä. Madeleine päätyy kertomaan päivän kestävällä taksimatkalla elämäntarinansa, joka ei tosiaan ole ollut onnen ja auvon täyttämää, vaan synkkiä sävyjä on riittänyt. Hän on kuitenkin selvinnyt koettelemuksista ja löytänyt elämäänsä valoa. 


Christian Carionin ohjaama ja osittain käsikirjoittama elokuva Madeleinen Pariisi (alkup. Une Belle Course) on viehättävä, liikuttava ja elämänmakuinen. Se muistuttaa katsojalle, että asiat voivat aina olla pahemmin tai paremmin. Kaikki on lopulta asenteesta kiinni ja toisaalta Madeleine itse uskoo asioiden menevän niin kuin on tarkoitettu. ”Mikään ei ole sattumaa”, toteaa hän Charlesille. 

Vaikka elokuvan loppupuoli luisuukin sentimentaalisuuden puolelle, siitä jää tunne, että elämä voi yllättää, jos vaan antaa sille mahdollisuuden. Ja myönnän auliisti, että kyynel vierähti ennalta-arvattavuudesta huolimatta. 


Pääosatähdet Line Renaud ja Dany Boon muodostavat uskottavan parin, joiden lämmin kemia välittyy katsojalle. Renaud on oikeasti ollut elokuvan ilmestymisen aikoihin esittämänsä hahmonsa ikäinen ja tehnyt pitkän uran näyttelijänä. Boon taas on aloittanut koomikkona ja edennyt käsikirjoittajaksi ja ohjaajaksi. 

Ainut seikka, mistä hieman ärsyynnyin oli musiikkivalinnat. Elokuvassa kuullaan useita amerikkalaisia lauluja 1950-60-luvuilta kuten Etta Jamesin At Last. Olisin mieluummin kuunnellut ranskankielisiä kappaleita, sillä englanninkieliset laulut erottuvat liikaa kerronnasta. Muuten elokuvan musiikista vastanneen Philippe Rombin sävellykset solahtavat hyvin tunnelmaan. 

Madeleinen Pariisi on sopivaa katseltavaa lohtua ja toiveikkuutta tarvitseville. Vietä taksimatka yhdessä Madeleinen ja Charlesin kanssa ja tulet taatusti paremmalle tuulelle!


                                  ⭐️⭐️⭐️

       Kuvat ja tiedot: imdb.com ja wikipedia.org


 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pikku salaisuutemme (2024)

Mummit (2025)

Kahdesti kadotettu tytär (2024)