Vanhempien vaikea valinta -sarja (2023)

                            


Yle Areenan neliosaisessa minisarjassa vanhemmat joutuvat hyvin vaikean eettisen tilanteen eteen. Heidän tyttärensä Marnie sairastaa synnynnäistä lihasrappeumatautia ja viimeisimmästä hengitystieinfektiosta johtunut sydänpysähdys on aiheuttanut vakavia komplikaatioita. Tyttö on saanut aivovaurion ja on tajuttomana kiinnitettynä hengityskoneeseen. 

Sarjan käsikirjoittaja Jack Thorne on kovan luokan tekijä, sillä hänen kynästään ovat syntyneet Wonder ja Enola Holmes -elokuvat, His Dark Materials -sarja ja kruunun jalokivenä Netflixin huippusuosion saanut sarja Adolescence. Thorne kärsii itse nokkosihottumasta ja on työssään tuonut paljon ilmi fyysisen erilaisuuden ilmentymiä. Vanhempien vaikea valinta (alkup. Best Interests) ei kuitenkaan yllä edellä mainittujen teosten tasolle. 

Sarjassa keskitytään Marnien vanhempien ja isosiskon näkökulmaan. Perheen elämä on pyörinyt reilun vuosikymmenen Marnien terveydestä huolehtimisen ympärillä. Hyviä ja lämpimiä hetkiä perheen kesken on ollut runsaasti, minkä lukuisat takaumat tuovat ilmi. Isä Andrew on harmiton, vaikkakin epävarma järjen ääni, kun taas äiti Nicci puolustaa Marnien oikeutta elämään leijonaemon lailla. Isosisko Katie saa selvitä melko itsenäisenä teini-ikäisenä samalla kodista huolehtien, kun vanhemmat istuvat sairaalassa sairaan siskon vierellä.  

Kriisitilanne paljastaa erilaisia pinnan alla väreilleitä asioita. Marnien perheenjäsenet ajautuvat erilleen ja kokevat kukin tahoillaan tunteiden myllerryksiä. Erityisesti Nicci ja Andrew ajattelevat tyttärensä tilanteesta eri tavalla ja riita repii heitä  vastakkaisille puolille. Tällainen ilmiö lienee tavallista, mutta on hyvin surullista jo muutenkin raastavissa olosuhteissa. 

Katie keskustelee sekä äitinsä että isänsä kanssa varsin rehellisesti ja avoimesti kolmannessa jaksossa, mikä on sarjan parasta antia. Erityisesti isä Andrewn menneisyyden läpikäynti ja perusteluiden etsintä omaan näkökantaan Marnien tilanteeseen liittyen on aidon oloinen hetki. Katie lataa isälleen tiukkaa palautetta, minkä kautta on nähtävissä sukupolvien väliset erot. 

Sarjan aihe on sydäntä särkevä. Toteutus sortuu kuitenkin ylidramatisointiin. Toivon todella, että sarjaa vastaava tilanne ei ole yleistä. Etenkin äidin reaktiot tuntuvat liioitelluilta ja hetkittäin jopa poikkeuksellisen itsekkäiltä. Yllätyin myös kiroilun määrästä sekä Niccin että hoitohenkilökunnan osalta. Se ei sopinut sarjan muuhun tunnelmaan lainkaan. 

Näyttelijät tekevät kelpo työtä ja eniten säväytti Michael Sheen (The Queen, Masters of Sex) isänä sekä Noma Dumezweni (Presumed Innocent, Mary Poppin Returns) lääkäri Samathan roolissa. Marnien roolin tekevä Niamh Moriarty nähdään televisiodebyytissään ja hänen olisi suonut saavan enemmän ruutuaikaa. Irlantilainen Moriarty on tosielämässä CP-vammainen. 

Vanhempien vaikea valinta on ollut kriitikoiden mieleen, mutta itse suhtaudun siihen vähemmän innostuneesti. Sarja herätti kyllä tunteita, mutta ne kallistuivat enemmän ärsyttävyyden kuin koskettavuuden puolelle. Turha dramaattisuus vei uskottavuutta muuten sydämeen käyvältä tarinalta. 


                                 ⭐️⭐️⭐️

      Kuva ja tiedot: imdb.com ja wikipedia.org

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mummit (2025)

Pikku salaisuutemme (2024)

Seireenit -sarja (2025)