Leffakerho -sarja (2025)
Jokaisella meistä on omat omituisuutemme ja Ylen uutuussarjan hahmoilla Noalla ja Eviella se on viikottain kokoontuva leffakerho, jossa he katsovat klassikkoja yhdessä ystäviensä kanssa.
Kuusiosaisen romanttisen komediasarjan ovat kehittäneet Ralph Davis ja yksi pääosatähdistä, The White Lotus -sarjan kolmannelta kaudelta tuttu Aimee Lou Wood. Heidän lisäkseen käsikirjoittajana on toiminut Anna Jordan (Succession, Killing Eve).
Noa (Nabhaan Rizwan) saa uuden työpaikan, mutta harmillisesti se sijaitsee Bristolissa, mikä tarkoittaa muuttamista ja luonnollisesti leffakerhosta luopumista. Evie (Aimee Lou Wood) taas on muuttanut takaisin äitinsä (Suranne Jones) ja siskonsa (Liv Hill) luokse, sillä hän pelkää julkisia paikkoja eikä voi muutenkaan psyykkisesti hyvin. Evie antaa ulkoilua välttääkseen pieniä noutotehtäviä naapurinpojille, joista muuten toista näyttelee Adolescense-sarjassa huikean roolityön tehnyt Owen Cooper. Kuvioissa on myös mukana poikaystävä Josh (Adam Long), jonka kanssa Evie tuntuu olevan vain velvollisuuden vuoksi.
Ensimmäinen jakso ei varsinaisesti herättänyt innostusta ja siitä jäi enemmän perinteisen draamasarjan tuntuma sen sijaan että elokuvilla olisi ollut erityinen rooli tarinassa. Toisessa, Ihmemaa Oziin keskittyvässä jaksossa saadaan kuitenkin perusideasta kiinni, avataan lisää olennaisia seikkoja hahmoista ja linkitetään vuoden 1939 klassikkomusikaalin elementtejä sarjan muihin tapahtumiin kiinnostavalla tavalla.
Pienen porukan leffakerhon kautta piirretään kuva hassuttelevista, täysillä aiheeseen heittäytyvistä hengenheimolaisista, joiden hullaantumista elokuviin eivät ihan kaikki ymmärrä. Leffakerholaiset panostavat huolella kokoontuessaan elokuva-aiheisiin asusteisiin ja lavasteisiin. Elokuvavisat ja viittaukset elokuviin keskustelun lomassa kuuluvat myös tietysti asiaan.
Pelkästä leffakerhosta kertova sarja tuskin olisi ollut kovinkaan mielenkiintoinen, mutta silti romanttinen kuvio tuntuu kovin tylsältä ja jopa laiskalta valinnalta. Elokuvat jäävät valitettavasti sivurooliin sarjan keskittyessä henkilöhahmoihin ja heidän keskinäisiin suhteisiinsa.
Hauskat ja tunteita herättävät hetket liittyvät enimmäkseen Evien kokemuksiin ja hänen äitinsä Suzin edesottamuksiin. Käsikirjoitus on muuten tasapaksua ja harmillisen ponnetonta. Odotin ehdottomasti tekijöiltä kepeämpää ja elokuvista intoutuneempaa otetta.
⭐️⭐️
Kuva ja tiedot: imdb.com ja wikipedia.org

Kommentit
Lähetä kommentti