Agatha Christien Seitsemän kelloa (2026)

                              


Dekkareiden ehdottoman kuningattaren Agatha Christien Seitsemän kellon salaisuus -romaani vuodelta 1929 on saanut uuden versioinnin sarjan muodossa. Kirjasta on tehty aiemmin tv-elokuva vuonna 1981.

Kolmiosainen Netflix-minisarja luottaa hurmaavaan pääosatähteen Mia McKenna-Bruceen (How to Have Sex), kokeneisiin näyttelijöihin Helena Bonham-Carteriin (Kuninkaan puhe) ja Martin Freemaniin (The Office, Hobbit) ja laadukkaaseen tuotantoon. Chris Chibballin muokkaamassa tarinassa on valitettavasti toivomisen varaa ja myönnän, että tätä kirjaa en ole lukenut. Pahoittelut suosikkidekkaristini Agatha! 

Kirja sai ilmestyessään huonot arviot ja Christieta kritisoitiin esimerkiksi vaihdoksesta ”kevyempään” tyyliin monimutkaisten juonikuvioiden sijaan. Eittämättä Seitsemän kelloa on varsinkin loppuratkaisun osalta vaisu ja yllätyin itse asiassa enemmän siitä, että sarja vihjailee jatkosta. Jos näin tapahtuisi, kenen käsikirjoitus mahtaisi tulla kyseeseen?

Tarinan keskiössä ovat äiti ja tytär, Lady Caterham ja Lady Eileen ’Nyytti’ Brend, jotka ovat kokeneet traagisia menetyksiä. Perheenpää lordi Caterham on kuollut omituisessa härän hyökkäyksessä tyhjällä härkätaisteluareenalla Espanjassa ja esikoispoika sodassa. 

Viisi vuotta myöhemmin Lady Caterham osallistuu varsin haluttomasti brittiläisellä maaseudulla sijaitsevan kartanonsa vuokranneen Sir Oswald Cooten juhliin, joiden jälkeisenä aamuna kohmeloinen juhlaväki saa kuulla herätyskellojen kakofoniaa Gerry Waden, Eileenin tulevan kihlatun, huoneesta. Kun meteli ei ota loppuakseen, löytyy tälle karu syy: herra Wade makaa sängyssä kuolleena. 

Nokkela Nyytti eli Eileen ottaa salapoliisin roolin yllättävän luontevasti saadakseen syyllisen satimeen, sillä hän ei usko mielitiettynsä unilääkkeiden yliannostukseen. Ruumiita ehtii tulla lisää ja Eileen joutuu itsekin vaaraan tekijää selvittäessään. 

1920-luvulle sijoittuva tarina on tuotannoltaan hienosti toteutettu ja nautin etenkin Nyytin rooliin täydellisesti sopivan Mia McKenna-Brucen työskentelystä. Hän on sarjan ehdotonta aatelia ja peittoaa kokeneet konkarit. Näyttelijätär onkin valittu Sam Mendesin tulevaan Beatles-elokuvasaagaan Ringo Starrin ensimmäisen vaimon Maureen Starkeyn rooliin eli Hollywood kutsuu! 

Chris Chibnallin Seitsemän kelloa näyttää siis kokonaisuutena hyvältä ja periaatteessa kaikki palaset on mallillaan, mutta päällimmäiseksi tunteeksi sarjasta jää lievä pettymys. Hahmoja on liikaa, jotta ne ehtisivät saada lihaa luiden ympärille nopeasti etenevässä tarinassa ja juoni itsessään on muutenkin harmillisen vaatimaton. Vannoutuneelle Herculet Poirotin ystävälle Seitsemän kelloa on laimea, joskin nopeasti nautittu esitys. 


                                   ⭐️⭐️⭐️

  Kuvat ja tiedot: imdb.com ja wikipedia.org



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mummit (2025)

Seireenit -sarja (2025)

Häjyt 2 (2025)