Arvio: Air


Voiko urheiluelokuva ilman varsinaista urheilua olla näin innostava ja mieltä kohottava? Näin ei-koripallofanille Air (2023) oli kuin peli-ilta täynnä tunnetta, jännitystä ja viihdettä. Elokuvan on ohjannut Oscar-voittaja Ben Affleck, joka on myös osa loisteliasta näyttelijäkaartia. Air sai ensi-iltansa 5.4.2023, joten se on nähtävissä elokuvateattereissa ympäri maan.  

Air kertoo miten vuonna 1984 koripallokenkiä myyvä Sonny Vaccaro ja urheiluvaatejätti Nike yrittävät saada NBA:han siirtyneen koripalloilija Michael Jordanin yhteistyöhön kanssaan ja miten kuuluisat Air Jordan -nimikkokengät syntyvät. Jordanin uskomattomien saavutusten sijaan elokuva keskittyy hänen brändinsä luomiseen mikä on itse asiassa erittäin mielenkiintoinen tarina ja pitää katsojan otteessaan. 

Elokuva sisältää paljon dialogia toiminnan sijasta, mutta keskustelut eri hahmojen välillä ovat sitäkin kiinnostavampia. Air onnistuu luomaan tiiviin intensiteetin ja vaikka tarina on ennalta-arvattava ja lipsutaan siirappisuudenkin puolelle on kokemus silti ehdottomasti plussan puolella. 

Matt Damon tekee loistavaa työtä roolissaan Sonny Vaccarona ja kyllä minulta pääsi liikutuksen kyyneleet hänen tunteikkaan puheensa aikana. Jason Bateman, Chris Tucker ja Ben Affleck ovat myös vakuuttavia rooleissaan vaikkakin Affleck on heikoin lenkki ja tuntuu omaavan vain yhden kasvojen ilmeen. 

Michael Jordania itseään ei nähdä kunnolla elokuvassa vaan huomio annetaan hänen äidilleen Delorikselle, joka näki poikansa potentiaalin kauan ennen muita ja on uskonut hänen kykyihinsä kuin kallioon. Deloris oli se, joka hoiti Michaelin uraa ja myös Conversen, Adidaksen ja Niken kesken käydyt neuvottelut. Häntä näyttelee elokuvassa Oscar-voittaja Viola Davis, joka on tässäkin roolissa täydellinen ja hänelle annetaan kunnolla aikaa ja tilaa näyttää osaamisensa. Voidaan sanoa, että Davisin mukana olo nostaa vielä elokuvan arvoa. 

Pakko vielä antaa iso plussa elokuvan musiikista. On sen verran timanttisia kasarikappaleita, että ne pääsevät rytmittämään kävely/juoksulenkkejä tänä keväänä! 

Voiko tämän genren elokuvalle ja Affleckin ohjaustyölle antaa täydet viisi tähteä? Monen mielestä tuskin voi, mutta itse nautin elokuvasta paljon ja ostan sen todennäköisesti myös omaan hyllyyni, joten Air vakuutti minut ja ansaitsee viisi tähteä. 


⭐⭐⭐⭐⭐

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Myrskyluodon Maija (2024)

Irlantilainen toivomus (2024)

Harold Fryn toiveikas taival