Disney klassikot top 5



Kuulun siihen sukupolveen ja porukkaan, jolle Disneyn animaatioelokuvat ovat osa lapsuutta ja joihin liittyy rakkaita muistoja. Noissa elokuvissa viehättävät paitsi sydäntä riipaisevat tarinat myös tietysti upea musiikki. Osaan edelleen laulaa ulkoa monta Disney-laulua ja olen soittanut niitä työssäni lapsille lukuisia kertoja. Nykylapsille Let it go on vieläkin lähes kymmenen vuoden jälkeen se isoin hitti eli he pääsevät myös nauttimaan Disney-musiikin taiasta.

Valitsin viisi omaa suosikkiani Disneyn animaatioelokuvista ja laitoin ne tällä kertaa suosikkijärjestykseen. Valinnoissa näkyy hyvin vahvasti tuo edellä mainittu lapsuusajan vaikutus, jolloin muun muassa sain kummitädiltä useampana vuonna syntymäpäivälahjaksi Disney-elokuvan ja se oli ihan huippujuttu!


Top 5 Disneyn animaatioelokuvani:


1. Leijonakuningas

2. Kaunotar ja hirviö

3. Pieni merenneito

4. Pocahontas

5. Aladdin


Miksi juuri nämä?

1. Leijonakuningas on jollain tapaa ristiriitainen valinta. En ole katsonut elokuvaa yli vuosikymmeneen, koska se vaatii tietyn mielentilan ja haluan vältellä sitä itkun määrää mikä katsomisesta seuraa. Silti Leijonakuningas on todella katsomisen arvoinen, koska kokemus on hyvin katarttinen ja elämänmakuinen ja sen kautta voi käsitellä omaa vanhemman tai muun rakkaan ihmisen menettämisen pelkoa.Rakastan elokuvan musiikkia ja lauluja, ne ovat minun makuuni parasta koskaan Disneyn animaatioissa. Yksi Leijonakuninkaaseen liittyvä muistoni on, kun kävin katsomassa elokuvan leffateatterissa ja jo ensimmäinen kappale ”Elämän tie” sai minut itkemään valtoimenaan. 

2. Kaunotar ja hirviö teki suuren vaikutuksen kymmenvuotiaaseen Hanneleeseen. Hirviö oli pelottava, Könni ja Lumiere ystävineen hauskoja ja Belle hurmaava. Taas kerran animaation laulut veivät mennessään ja niitä tuli esitettyä eräänkin kerran ystävän kanssa heidän pihallaan elokuvan koreografian kera. 

3. Pieni merenneito on toinen näistä elokuvista, jonka lauluja on veisattu erilaisissa paikoissa kuten Tallinnan laivalla kuoroporukalla. Ursulan ja Arielin kohtaus on suosikkini eli se missä Ariel saa jalat ja muuttuu ihmiseksi, tosin ilman ääntä. Hurmaava elokuva!

4. Pocahontas oli elokuva, jonka kävimme katsomassa, kun olimme pikkusiskoni kanssa lapsia ja isosiskomme tuli poikaystävänsä (nykyisen aviomiehensä) kanssa hakemaan meitä ensin McDonaldsiin ja sieltä leffaan. Niin ikimuistoista! Pocahontaksen äänenä on koko perheemme suosikki Arja Koriseva. ”Tuulen värit” on ehdoton suosikkilauluni elokuvassa. 

5. Aladdin hurmaa erityisesti Vesa-Matti Loirin dubbauksella (mistä hänet palkittiin oikeutetusti), itämaisella tunnelmallaan ja leikkisyydellään. Muistan joskus alakouluikäisenä piirtäneeni kuvan sulttaanista ja töissäkin olen todennut lapsille humoristisesti, että ”Kyllä se Jafar on hieno mies”:)


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

The Deliverance (2024)

Kahdesti kadotettu tytär (2024)

Mielensäpahoittajan rakkaustarina (2024)