Arvio: Navalny
”Olisi ongelmallista jos he tappaisivat minut”
Nämä sanat lausuu Aleksei Navalnyi Daniel Roherin ohjaamassa dokumenttielokuvassa Navalny (2022), joka kertoo Navalnyihin kohdistuneesta murhayrityksestä vuonna 2020 ja syyllisten selvittämisestä ja paljastamisesta maailmalle. Elokuva voitti ansaitusti ja odotetusti parhaan dokumentin Oscarin reilu viikko sitten. Se on katsottavissa Hbo Max -suoratoistopalvelussa.
46-vuotias asianajaja Navalnyi on Venäjän opposition kasvot ja Vladimir Putinin haastaja. Lapsuuden perheensä poliittisen keskustelun ympärillä varttunut Aleksei vastustaa Putinin edustamaa hallintoa, korruptiota ja ihmisoikeuksien polkemista ja on löytänyt Youtubesta loistavan väylän tavoittaa ihmisiä, sillä hänen torstain lähetyksiä on seurannut yli 13 miljoonaa katsojaa. Hän kuvaa poliittiseksi supervoimakseen sen, että hän voi puhua kaikille ihmisen taustasta tai ideologiasta riippumatta ja näin hän todella tekee vaikka siinä olisi aihetta kritiikkiin.
Vuoden 2020 elokuussa Navalvyi selvisi täpärästi Novitshok-hermomyrkyllä tehdystä murhayrityksestä ja pääsi lopulta turvalliseen ja asianmukaiseen hoitoon Berliiniin. Dokumentti päästää katsojan näkemään kuinka Alekseita kuntoutetaan ja kuinka hän viettää perheensä ja tiiminsä kanssa aikaa Saksassa selvittäen ketkä ovat syyllisiä murhayritykseen. Elokuvan jännitys tiivistyy, kun syylliset saavat puhelun Navalnyiltä ja tämä onkin mielestäni dokumentin ällistyttävin ja kylmäävin kohtaus.
Navalny julkisti mediassa murhayrityksen tutkimustulokset 14.12.2020, palasi Venäjälle 17.1.2021 ja joutui odotetusti kiinniotetuksi ja vankilaan, jossa tämä vanhan rouvan Venäjän vapauden symboliksi kutsuma Aleksei riutuu tälläkin hetkellä. Kuvat hänestä sellissä järkyttävät.
Dokumentti pitää katsojan tiukasti otteessaan puolitoista tuntisen kestonsa ajan ja vaikka tuntuukin siltä, että katsoisi fiktiivistä elokuvaa on hämmästyttävää, että tapahtumat ovat totta (ainakin jos suostuu uskomaan niin). Tätä hämmästelee tarinan päähenkilö itsekin. Navalny on jännittävä, mielenkiintoinen, informatiivinen, ahdistava ja hetkittäin myös humoristinen ja huvittava. Esimerkiksi pätkä Aleksein TikTok-videon teosta murhayritykseen liittyen ja itse lopputulos on hupaisa ja loistavan ironinen. Tiesin tottakai Navalnysta ja hänen tilanteestaan jo ennen dokumentin katsomista, mutta elokuva kuvasi hyvin tiivistetysti tapahtumat ja on oikeastaan looginen jatkumo ja foorumi uusien katsojien ja Navalnyin kannattajien lisäämiselle. Propagandaa siis tämäkin.
Kun dokumentti voitti Oscar-palkinnon saapui lavalle sitä vastaanottamaan elokuvan tekijän lisäksi Aleksein vaimo ja lapset. Yulia-vaimon sanat olivat voimakkaat ja koskettavat: ”Mieheni on vankilassa kerrottuaan totuuden ja puolustaessaan demokratiaa”.
Navalnyin oma ohje venäläisille hänen vangitsemisensa tai tappamisensa varalle on:
”Älkää luovuttako”
⭐⭐⭐⭐
Kommentit
Lähetä kommentti