Arvio: Armageddon Time

 


Käsikirjoittaja-ohjaaja-tuottaja James Grayn draamaelokuva Armageddon Time (2022) kertoo erään aikakauden lopusta ja uuden alusta juutalais-amerikkalaisen Graffin perheen elämässä. Se sai ensi-iltansa Cannesin elokuvafestivaaleilla toukokuussa 2022. Armageddon Timea ei tietääkseni nähty lainkaan Suomen elokuvateattereissa ja nyt se on saapunut vuoden odotuksen jälkeen vuokrattavaksi muun muassa iTunes Storeen ja Viaplayhin. Elokuva on elämäkerrallinen ja syvästi henkilökohtainen ohjaaja Graylle. 

 Elokuvan näyttelijöinä nähdään Oscar-voittajat Anne Hathaway ja Anthony Hopkins, lupaavat nuoret Banks Repeta ja Jaylin Webb ja Succession -sarjasta palkittu Jeremy Strong. 

Armageddon Time sijoittuu New Yorkiin vuonna 1980. Paul Graff (Repeta), kaksilapsisen perheen nuorin poika, aloittaa kuudennen luokan koulussa ja samalla alkavat hänen hölmöilynsä luokkatoverinsa, afroamerikkalaisen Johnny Davisin (Webb) kanssa. Kaverukset hankkiutuvat ongelmiin muun muassa päihteiden kanssa ja Paul joutuu vaihtamaan yksityiskouluun vanhempiensa ja isovanhempiensa määräämänä. Salainen ystävyys toisistaan erotettujen kavereiden välillä jatkuu ja päättyy erittäin epäoikeudenmukaisella ja kantapään kautta opettavaisella tavalla. 

Samalla kun Paul kipuilee koulunkäynnin kanssa hänelle rakas ja läheinen isoisä (Hopkins) sairastuu ja kuolee. Paul haluaa isona taiteilijaksi ja isoisä on ollut ainut aikuinen, joka on tukenut ja kannustanut häntä tavoittelemaan unelmaansa. Paul jää yksin monelta kantilta katsottuna.

Halusin nähdä elokuvan sen näyttelijöiden vuoksi ja olin erityisen kiinnostunut Jeremy Strongin suorituksesta. Harmillisesti koin hänen olevan kuin Succession -sarjan Kendall Roy silmälaseilla ja harmaalla tukalla varustettuna. Hathaway ja Hopkins tekevät varmat ja koskettavat roolityöt. Etenkin Paulia näyttelevä Banks Repeta on taitava ja luonteva ja jolta toivon tulevan lisää katsottavia töitä. 

Armageddon Time sisältää monta teemaa, joita käsitellään nimenomaan Paulin kokemusten kautta: Yhtenä Paulin suhteet perheeseensä versus isoisäänsä, toisena hänen kaverisuhteensa ja siihen liittyvä oikeudenmukaisuuden pohdinta ja toisaalta Paulin haasteet koulunkäynnin suhteet. Näissä jokaisessa on nähtävissä jonkinasteinen ’maailmanloppu’ ja lopullinen muutos Paulille. 

Yhden aikakauden päättymistä käsitellään myös Amerikan poliittisen tilanteen kautta, kun suvun aikuiset seuraavat presidenttikisaa tv-uutisten välityksellä ja Ronald Reaganin tultua valituksi perheen äiti Esther (Hathaway) sanoo järkyttyneenä ydinsodan alkavan minkä voimme todeta näin jälkikäteen onneksi jääneen toteutumatta.

Koin paljon samaistumispintaa Paulin tarinaan, mutta erityisesti hänen taiteelliseen osaamiseensa ja miten siihen suhtauduttiin. Koulussa Paul on kiinnostunut vain piirtämisestä ja yhdessä kohtauksessa hän piirtää kuvan raketista, jota opettaja kehuu ja tunnustaa Paulin lahjakkuuden, mutta huomauttaa ettei piirustus ole tehtävänannon mukainen. Opettaja kuitenkin laittaa teoksen esille vitriinin ja Paulin huomatessa sen hän varmasti koki tulleensa ensimmäistä kertaa nähdyksi ja arvostetuksi koulumaailmassa. Tämä kohtaus kosketti minua syvästi niin pedagogisesta kuin inhimillisestä näkökulmasta. 

Armageddon Time päättyy jättäen jälkeensä kysymyksen siitä miten Paulin elämä mahtaakaan jatkua. Loppukohtauksessa näytetään kuvat tyhjästä luokkahuoneesta ja kodista Paulin kävellessä pois koulusta kohti tuntematonta. Koti ja koulu edustavat Paulin elämässä rajoittavia ja vaativia auktoriteetteja, jotka eivät näe ja tunnusta hänen osaamistaan ja vahvuuksiaan. Ajatus siitä, että jokainen meistä kokisi tulleensa kohdatuksi ja hyväksytyksi positiivisesti vahvuuksiensa kautta, on äärimmäisen tärkeä ja tavoittelemisen arvoinen asia.


⭐⭐⭐⭐




Kuva: imdb.com, tiedot: wikipedia.org., traileri: youtube.com







Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Myrskyluodon Maija (2024)

Harold Fryn toiveikas taival

Sarjasuositus: Blue Lights -Belfastin poliisit