Tina Turnerin muistolle

 


Tina Turner (1939-2023) oli alkukantainen, villi ja valovoimainen artisti ja esiintyjä, jollaista ei tule toista. Tinaa, oikealta nimeltään Anna Mae Bullockia, voi muistella kuuntelemalla hänen upeita levytyksiään ja tulkintojaan, mutta myös katsomalla joko hänen elämästään kertovan hienon elokuvan What’s Love Got To Do With It (1993), joka pohjautuu Tinan elämäkertakirjaan tai pari vuotta sitten ilmestyneen erinomaisen dokumentin Tina (2021), jossa on ikonin itsensä haastattelu. 

What’s Love Got To Do With It näyttää miten Anna Maesta tuli kaikkien tuntema ja ihailema Tina Turner. Katsojalle selviää mitä haasteita hän kohtasi lapsuudesta lähtien ja miten artistin ura sai alkunsa ja kehittyi vuosien varrella. Elokuvan tapahtumat etenevät kronologisesti eli hyvin perinteiseen ja turvalliseen elämäkertatyyliin. 

Pääosissa nähdään Angela Bassett ja Lawrence Fishburn. Erityisesti Bassett tekee uskomattoman hienon roolityön ja ehkä uransa parhaan sellaisen, josta olisi suonut hänelle Oscarin, mutta sen vei Holly Hunter elokuvasta Piano. Tina Turner totesi Bassettille, että tämä ei imitoinut häntä vaan löysi sisäisen Tinansa ja näytti sen maailmalle. Näihin sanoihin on helppo yhtyä. 

What’s Love Got To Do With It kertoo myös Tinan ja Ike Turnerin suhteesta ja avioliitosta, joka alkoi musiikillisena yhteistyönä ja muuttui myrskyisän väkivaltaiseksi ja mustasukkaiseksi kilpailutilanteeksi. 

Elokuva onnistuu viihdyttämään ja kertoo kunnioittavasti viihdemaailman legendan tarinan. What’s Love Got To Do With It on katsottavissa Disney + -suoratoistopalvelussa.


⭐️⭐️⭐️⭐️




Toinen katsottava vaihtoehto on Turnerin elämästä kertova dokumentti Tina (2021), jossa käydään myös läpi hänen uransa ja henkilökohtaisen elämänsä vaikeudet ja nousu maailmanluokan tähdeksi. Parasta on kun Tina itse on haastateltavana, kertomassa kokemuksistaan ja toimii dokumentin kertojana. Myös se, että dokumentti kattaa Tinan elämän lähes loppuun saakka on sen ehdoton vahvuus.

Dokumentti on tyylikkäästi ja vetävästi toteutettu ja se todella imaisee katsojan Turnerin lämpimän persoonan ja huikean lahjakkuuden matkaan. Katsoja saa paljon mielenkiintoista taustatietoa ja on pakko nostaa hattua ohjaajille Daniel Lindsay ja T.J. Martin hienosta kokonaisuudesta. 

Tina on katsottavissa Yle Areenassa vielä kuukauden ajan, joten jos et ole sitä katsonut niin todella lämmin suositus! 


⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️


Kuvat: imdb.com ja yleareena.fi

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Myrskyluodon Maija (2024)

Harold Fryn toiveikas taival

Sarjasuositus: Blue Lights -Belfastin poliisit