Top 10 inhokkielokuvaa



Päätinkin kääntää vaihteeksi top-listani toiseen suuntaan eli suosikkien sijasta inhokkeihini. Tai voiko sanoa, että inhoaisi jotain elokuvaa, mutta ehkä enemmin niin, että en ole tykännyt jostain tai olen pitänyt elokuvaa huonona. Nämä ovat makuasioita, joista ei tunnetusti voi kiistellä, mutta toki voi vertailla ja keskustella:) 


Top 10 huonoimmat elokuvat:


1. The Mist -Usva

2. The Happening

3. Morbius

4. Till

5. Geostorm

6. Irreversible -syntiset

7. Glass Onion

8. Last Christmas

9. Funny Games

10. Cats


Perustelut:


1. The Mist -Usva (2007) herättää hilpeitä muistoja vaikkei uskoisi elokuvan genreä ajatellen. Kävimme katsomassa sen ystäväni kanssa elokuvateatterissa ja hihittelimme melkoisen paljon elokuvan aikana. Siinä ovat oikeastaan muistikuvani dystooppisesta Usvasta. Elokuvan pahis eli usva oli jokseenkin huvittava elementti eikä elokuva ollut edes pelottava. Mukana on kuitenkin tunnettuja näyttelijöitä ja elokuva perustuu kauhumestari Stephen Kingin kirjaan, joten sinänsä elokuvan pitäisi olla potentiaalinen, mutta eipä ole tullut palattua tämän teoksen pariin sen koommin. Kenties olisi aihetta uuteen yritykseen? 



2. M. Night Shyamalan on tehnyt monta elokuvaa, joissa on kauhuelementtejä ja olennaisimpana aina jokin yllätyskäänne. The Happening (2008) kuuluu hänen huonoimpiin tuotoksiinsa. Muistan nauraneeni katsoessani elokuvaa, joten ihan ei genren asettamat odotukset toteutuneet. Outo ilmiö ajaa ihmisiä itsemurhaan ja Mark Wahlbergin esittämä luonnontieteiden opettaja yrittää selviytyä hengissä perheensä kanssa. Muistan kohtauksen, jossa joku teki itsemurhan ruohonleikkurilla ja se kirvoitti minulta naurut, järkyttävää kyllä. Pidän kovasti monesta Shyamalanin elokuvasta, mutta tämä jäi yhteen katselukertaan. 



3. Morbius (2022) ei suotta kerännyt ilmestyessään kyseenalaista meemisuosiota, sillä onhan tämä supersankarirymistely aikamoisen onneton kyhäelmä. Edes Oscar -voittaja Jared Leto ei kyennyt pelastamaan elokuvaa huonoilta arvioilta ja yleisökadolta vaikka yritti parhaansa. Leto esittää biokemisti Michael Morbiusta, joka sairastaa harvinaista verisairautta, mutta yrittäessään parantaa itsensä hän onnistuukin muuttamaan itsensä jonkin sortin vampyyriksi. Elokuva on tylsä, halvan oloinen ja sen pelastaa vain kohtuullisen lyhyt kesto. Ei ollut tästä elokuvasta suureksi supersankarielokuvaksi. 



4. Till on (2022) on tositapahtumiin perustuva draamaelokuva, jossa seurataan äidin taistelua syyllisiä vastaan poikansa Emmett Tillin jouduttua lynkatuksi vierailullaan serkkujensa luona Missisippissä vuonna 1955. Elokuvan koskettavuus oli viety totaalisen siirappiselle tasolle mikä oli liioiteltua ja vähensi emotionaalista tehoa. Till olisi voinut onnistua liikuttamaan ja elämään vahvasti mukana äidin surua ja tuskaa, mutta sen potentiaali hukattiin. Harvemmin ärsyynnyn tosissaan katsoessani elokuvia, mutta tämä teos sai minut hermostumaan osoittelevuudessaan ja laskelmoivuudessaan. Esimerkiksi Whoopi Goldbergin esittämä Alma on epäaito ja kuin Punahilkka -sadusta karannut isoäiti ja vaikka hänen maskeerauksensa oli siististi laitettu, tuli silti Whoopi itse liikaa esille. Parasta oli äidin roolissa nähty Danielle Deadwyler.




5. Rakastan katastrofielokuvia ja odotukset olivat korkealla Geostormin (2017) suhteen, mutta lopputulos oli pettymys. Pahinta oli se, että tehosteilla mässäiltiin liikaa ja ne riistäytyivät täysin tekijöiden käsistä. Ilmastonhallintasatelliiteissa ilmenee vikaa ja satelliittien suunnittelija yrittää pelastaa maailman järkyttävää tuhoa kylvävältä myrskyltä. Geostorm on oppikirjaesimerkki siitä miksi on tärkeää, että tämän genren elokuvissa on oikeasti hyvä tarina. Näyttävät tehosteet ovat vain kirsikka kakun päällä.



6. Irreversible -syntiset (2002) on yksi ’1001 elokuvaa’ -projektini elokuvista ja äärimmäisen järkyttävä ja vastenmielinen sen väkivaltaisuuden vuoksi. Gaspar Noén ohjaustyö sisältää muun muassa 15 minuuttia kestävän, realistisen oloisen raiskauskohtauksen. Elokuva jätti minuun jonkinlaisen trauman ja ravisteli sisuksiani niin pitkäksi aikaa, etten taida koskaan unohtaa näkemääni. Tämä ei ole kaikille sopivaa katsottavaa ja itselleni riitti yksi katselukerta. 



7. Katsoimme kovasti odotetun Glass Onionin (2022) perheen kanssa jouluaattona ja elokuva meinasi saada ainakin minut nukahtamaan. Rakastan ensimmäistä Knives Out -elokuvaa, jonka itsenäinen jatko-osa Glass Onion on, mutta tässä ei tavoitettu lähellekään samaa jännittävää mysteerin selvitystunnelmaa ja tarina jäi ontoksi. Tiedän, että Glass Onion sai palkintoehdokkuuksia, mutta minulle se on pettymys. Mukana on paljon hienoja näyttelijöitä tärkeinpänä tietysti Daniel Craigin esittämä Benoit Blanck, mutta he eivät riitä puhaltamaan henkeä tyhjään ja unohdettavaan kokonaisuuteen. Harmillista.



8. Jouluelokuva, romanttinen komedia ja upean George Michaelin musiikki. Mikä voisi mennä vikaan? Vastaus on kaikki! Last Christmas (2019) on hölmö ja jättää tylsän jälkimaun. Musiikki ja Emma Thompson ovat parasta antia. Lopussa ilmenee yllättävä käänne, joka muuttaa elokuvan nyyhkytarinaksi. Kokemuksesta ei jäänyt kovin jouluista tunnelmaa vaikkei minua haittaa ollenkaan jouluelokuvien mahdolliset traagiset tai surulliset sävyt. Last Christmas ei vaan onnistunut viihdyttämään tai ottamaan iloa irti konseptistaan. 



9. Funny Games (1997) on myös yksi ’1001’ - elokuvaprojektini elokuvista, joka osoittautui ahdistavaksi ja vastenmieliseksi kokemukseksi. Saksalaisen Michael Hanekenin ohjaama elokuva on väkivaltainen panttivankitrilleri, jossa kaksi mukavanoloista nuorta miestä ottaa kolmihenkisen perheen vangikseen ja kiduttaa heitä kunnes lopulta ampuvat perheen pojan. Saatuaan koko perheen hengiltä he siirtyvät seuraavaan kohteeseen ja väkivaltainen leikki saa jatkua. Funny Gamesin nimi on siis täyttä ironiaa ainakin katsojalle. En halua kokea tätä elokuvaa uudestaan. 



10. Tiesin, että Cats (2019) -elokuva on saanut murskakritiikin ja katsottuani sen voin yhtyä yleiseen mielipiteeseen. Cats on järkyttävän epäonnistunut ja huono tekele. Hämmästelin, miten niin monet nimekkäät ja arvostetut näyttelijät ovat lähteneet elokuvaan mukaan (muun muassa Judi Dench, Jennifer Hudson, Idris Elba ja Ian McKellen)! Tom Hooperin ohjaamassa musikaalielokuvassa on pahinta se, että näyttelijöistä on tehty digitaalisesti kissoja ja he näyttävät kerrassaan naurettavilta. Pahin esimerkki heistä on James Cordenin esittämä ylipainoinen kissa Bustopher Jones. On myönnettävä ettei Cats ole myöskään lempimusikaalini eikä tämä hirvitys auttanut asiaa.



 

Kuva ja tiedot: wikipedia.org, trailerit: youtube.com

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Myrskyluodon Maija (2024)

Harold Fryn toiveikas taival

Sarjasuositus: Blue Lights -Belfastin poliisit