Hercula Poirot -suosikkietsiväni!

                


      

Agatha Christie keksi maailman parhaan yksityisetsivän Hercule Poirotin, joka selvitti ensimmäisen rikoksensa romaanissa ’Stylesin tapaus’ vuonna 1916. Lopulta Christie kirjoitti 33 Poirot-romaania ja 56 novellia, joissa belgialainen harmaiden aivosolujen mestarillinen käyttäjä seikkaili 55 vuoden ajan.

Kuka on esittänyt parhaiten Hercule Poirotin hahmoa on varmaan monenkin mielestä turha kysymys, sillä suursuosikki(ni) on englantilainen näyttelijä David Suchet. Hän on tunnettu metodinäyttelemisestään ja on kerrassaan fantastinen roolissaan. Puhetapa, kävelytyyli, pikkutarkat yksityiskohdat. 

Brittiläinen ITV tuotti Poirotista 13 tuotantokautta kestäneen televisiosarjan, jossa on yhteensä 70 jaksoa vuosina 1989-2013. Yle on esittänyt sarjaa jo lukuisia kertoja ja jaksot löytyvät paitsi dvd:nä myös suoratoistopalveluista.

Sarja on yksi rakkaimpia muistojani, koska katsoimme sitä yhdessä perheen kanssa ja heti kun tunnusmusiikki alkaa soimaan se kuljettaa minut lapsuuteen. Tästä vaikuttavasta kokemuksesta kumpuaa intohimoni dekkareita kohtaan! Olen myös harjoitellut soittamaan itse pianolla tuon tunnuskappaleen, joka on erityisen onnistunut sävellys Christopher Gunningilta.

Olen katsonut sarjan kokonaisuudessaan mieheni kanssa mikä oli antoisa projekti, mutta aivan hyvin onnistuu yksittäisten jaksojen katsominen, koska sarja ei sinänsä seuraa niin vahvasti esimerkiksi Poirotin henkilökohtaista elämää. Valitsin tänään umpimähkää yhden katsottavan jakson, joka oli nimetty Poirotin jouluksi eli ’Simeon Leen testamentti’. Viihdyttävä ja jouluihmiselle mieluisa tunnelma. Jaksossa ei seikkaillut Poirotin ystävä kapteeni Hastings valloittavine puheen parsineen, mutta mukana oli sentään Scotland Jardista tuttu komisario Japp. 

             

                      Poirot ja ystävänsä kapteeni Hastings


Sain lahjaksi kirjan ’Hercule Poirot ja minä’ (2015), joka on itsensä David Suchetin kirjoittama (ylin kuva on kirjan kannesta ja alempi kirjan kuva-arkistosta). Hän jakaa kirjassa muistojaan televisiosarjan tekemisestä ja suhteestaan ikoniseen hahmoon. Erittäin lämmin lukusuositus tälle teokselle, joka imaisee mukaansa ja päästää lukijansa kurkistamaan kulissien taakse. 

Sarjan innoittamana olen käynyt mieheni kanssa katsomassa paikan päällä Lontoossa taloa, jossa Poiron hahmo asui eli Florin Court -nimistä rakennusta. Vaikuttava art deco -tyylinen näky ja onpa sitä käytetty myös esimerkiksi ’See How They Run’ -elokuvan kuvauskohteena vuonna 2022.

                

                      Mieheni ottama kuva vuodelta 2016.


Ja vinkkinä tulevalle syksyllä: uusin Kenneth Branaghin Poirot -elokuva ’Venetsian aaveet’ on tulossa ensi-iltaan 15.9.2023. Olen nauttinut myös Branaghin Poirot -tulkinnasta vaikka se on toki täysin erilainen kuin Suchetin. Tiedossa on enemmän kauhun puolelle kurkottava Christien ’Kurpitsajuhla’ -romaaniin pohjautuva elokuva. En malta odottaa!


Tiedot: wikipedia.org

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

The Deliverance (2024)

Kahdesti kadotettu tytär (2024)

Mielensäpahoittajan rakkaustarina (2024)