The Good Son

                         



Voiko näin herttaisen näköinen poika olla pahansuopa? 1990-luvun lapsinäyttelijöiden ykkösnimi Macaulay Culkin tekee yllättävän roolin vuoden 1993 trillerissä ’The Good Son’ (suom. Serkkupoika). 


Ohjaaja: Joseph Ruben

Käsikirjoitus: Ian McEwan

Näyttelijät: Macaulay Culkin, Elijah Wood, Wendy Crewson, David Morse, Jacqueline Brookes

Lajityyppi: trilleri

Kesto: 1t 26 min


Markin äiti kuolee ja koska isällä on bisneksiä Tokiossa on poika vietävä hoitoon sedän perheen luokse talviseen Maineen kahdeksi viikoksi. Serkku Henry vaikuttaa heti raisummalta tapaukselta rauhalliseen Markiin verrattuna. Pojat löytävät kuitenkin yhteisen sävelen nopeasti vauhdikkaiden seikkailujen myötä Henryn paljastaessa vähitellen salaisuuksiaan ja pimeitä puoliaan, jotka ilmenevät muun muassa eläimiin ja pikkusisko Connieen kohdistuvana väkivaltana. 

Sedän perhettä on kohdannut myös tragedia, sillä kolmas lapsi Richard on hukkunut. Etenkin äiti Susan kärsii syyllisyyden tuskia tapahtuneesta eikä pääse yli traumasta. Mark näkee Henryn yrittävän vahingoittaa siskoaan luistellessa eikä kukaan usko Markia tämän kertoessa tapahtumista. Serkkupojasta kuoriutuu mustasukkaisuudessaan arvaamaton ja vaarallinen manipuloija. Onko Henry syyllinen pikkuveljensä kuolemaan? Miten perheen ja Markin käy?

Elokuvan jännittävä, joskin hieman ennalta-arvattava tarina on englantilaisen kirjailijan Ian McEwanin käsialaa, jonka tunnetuin teos lienee romaani ’Sovitus’ (engl. ’The Atonement’) vuodelta 2001. Sen pohjalta tehtiin Oscarin parhaasta musiikista voittanut elokuva, jonka pääosissa nähdään Keira Knightley ja James McAvoy. ’The Good Son’ esittelee lapsen, joka tekee ilkeyksiä, pahojakin asioita tutkimatta kuitenkaan syvemmin syitä tekojen taustalla. Henryn omien sanojen mukaan hän on vapautunut peloistaan huomatessaan, että voi tehdä mitä vaan. Lapsena ilmenevät sosiopaattiset piirteet ovat mielenkiintoinen aihe, mutta tässä elokuvassa niiden käsittely jää pinnalliseksi, häiritsevien tapahtumien tasolle eikä Henry saa niihin apua. 

’The Good Son’ muistuttaa kauhuklassikkoa ’The Omen’, jossa perheen näennäisen viaton poika kylvää kuolemaa ja onnettomuuksia ympärillään. Myös ’Käsi, joka kehtoa keinuttaa’ -elokuva, joka ilmestyi vuotta aiemmin kuin ’The Good Son’ rakentaa tunnelmaa samalla kaavalla. Serkkupoika -elokuvan osalta kovat jää niin sanotusti piippuun eli pelottavuus jää puolitiehen ja melko kesylle tasolle. Pelottavinta on kenties vanhempien sokeus  lapsensa toimintaa kohtaan ja läsnäolon puute Henryn saadessa tehdä mitä haluaa. 




Elokuva tuotti aikoinaan 60 miljoonan dollarin lipputulot mikä oli kaksinkertaisesti budjettiinsa verrattuna. Se sai ristiriitaisen vastaanoton etenkin päätähtensä Culkinin vuoksi, joka oli tullut tutuksi komedioista eikä häntä nähty uskottavana psykopaatin roolissa. Eittämättä olin itsekin yllättynyt tällaisesta roolivalinnasta enkä ollut kuullut elokuvasta kuin vasta vähän aikaa sitten. Henryn hahmon uskottavuus jää vajaaksi ja on vaikeaa karistaa sitä vahvaa imagoa mikä Culkinilla on aiempien töiden vuoksi. Sen sijaan Elijah Wood onnistuu hyvin roolissaan surevana ja oikeudenmukaisena Markina. Hän voitti Saturn Awardin parhaasta nuoren näyttelijän roolisuorituksesta.

Elokuvan aikuiset ovat ponnettomia ja omissa maailmoissaan pyöriviä hahmoja. Aktiivisin toimija on Henryn äiti Susan, joka saa lopulta selville poikansa teot ja joutuu kohtaamaan tämän raivon. Susanista tulee elokuvan kauhistuttavan lopun ratkaisija. Tekijät ovatkin valinneet Henryn kannalta pahimman mahdollisen päätöksen. 

’The Good Son’ on mukiinmenevä ja aiheeltaan karu jännäri. Nuoret päätähdet kannattelevat tarinaa, joka jättää jälkeensä häiriintyneen tunnelman.  


                                      ⭐️⭐️⭐️

  Kuvat ja tiedot: imdb.com ja wikipedia.org


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

The Deliverance (2024)

Kahdesti kadotettu tytär (2024)

Mielensäpahoittajan rakkaustarina (2024)