Ihmeiden äärellä

                     



Sunnuntai-iltapäivän ratoksi kävin katsomassa leppoisan harmittoman ’Ihmeiden äärellä’ (alkup. The Miracle Club), jossa naisnelikko lähtee etsimään ihmeen tapaisia muutoksia elämäänsä ulkomailta huomatakseen, että tosielämän ihmeet ovat yksinkertaisempia kuin uskoisikaan. 


Ohjaaja: Thaddeus O’Sullivan

Käsikirjoitus: Jimmy Smallhorne, Timothy Prager, Joshua D. Maurer

Näyttelijät: Laura Linney, Kathy Bates, Maggie Smith, Stephen Rea

Lajityyppi: draama / komedia

Kesto: 1 t 30 min


Seurakunnan aktiivijäsen Maureen Ahearn on kuollut Dublinissa vuonna 1967. Hänen tyttärensä Chrissie saapuu 40 vuoden jälkeen Bostonista takaisin kotiin osallistuakseen hautajaisiin, mutta samaan aikaan järjestetään Pyhän Ristin kykykilpailu, jossa ovat paikalla myös Maureenin ystävät Eileen ja Lily. He ottavat osaa kilpailuun yhdessä ystävänsä Dollyn kanssa tavoitteenaan voittaa pääpalkinto, joka on kaksi lippua pyhiinvaellusmatkalle Lourdesiin Ranskaan ihmeitä tekevän Neitsyt Marian ja parantavien kylpyjen ääreen. Kilpailun jälkeen saadaan Maureen saatetuksi hautaan ja vaikka voittoa ei tullutkaan pääsevät naiset onnekkaasti mukaan matkalle. 

Chrissie ei saa Maureenin ystäviltä lämmintä tervetulotoivotusta menneisyyden tapahtumien vuoksi, jotka selviävät Lourdesin retken aikana. Myös naisten tarve ihmeille saa selityksensä ja lopulta nelikko saa huomata, että rehellinen puhe, anteeksianto ja ystävällisyys ovat niitä tosielämän ihmeen kaltaisia voimia ja että lääkäriin kannattaa luottaa mieluummin kuin jääkylmiin kylpyihin. 

Irlantilainen Thaddeus O’ Sullivan on erikoistunut tv-sarjojen ohjaamiseen ja tehnyt seitsemän elokuvaa ennen uusinta ’Ihmeiden äärellä’ -leffaa. Pakko myöntää etteivät herran elokuvat ole tuttuja entuudestaan, mutta television puolella tehdyt ohjaukset kuuluvat maineikkaisiin sarjoihin kuten Hakekaa kätilö!, Shetlandsaarten murhat ja Vera Stanhope tutkii. O’Sullivan on saanut elokuvaansa huikeat näyttelijät, mutta harmillisesti käsikirjoitus hävittää potentiaalin totaalisesti. 




Elokuvan naisnäyttelijäkvartetti on alansa parhaimmistoa, mutta eivät hekään pysty ihmeisiin hölmön ja erityisen laskelmoidun tarinan kanssa. Maggie Smith ei kylläkään petä koskaan ja Kathy Bates tekee sen minkä pystyy hahmostaan irti pusertamaan. Laura Linney saa lähinnä tyytyä patsastelemaan pyhimyksen oloisesti ja kenties raikkaimman tuulahduksen tuo nuori Agnes O’Casey nuoren huolestuneen äidin Dollyn roolissa. Sen sijaan ansioitunut näyttelijä Stephen Rea on lähinnä statisti tarinassa ja jopa ärsyttävä sellainen.

Käsikirjoitus on kolmen miehen tekele eli Jimmy Smallhornen, Timothy Pragerin ja Joshua D. Maurerin, joista viimeisin on saavuttanut urallaan tähän mennessä eniten. ’Ihmeiden äärellä’ jää tasapaksuksi, vanhempaa yleisöä kosiskelevaksi draamaksi, joka ei herätä tunteita kovasta yrityksestä huolimatta. Sain huomata käytännössä minkälaista yleisöä elokuva vetää, sillä istuin teatterissa senioreiden ympäröimänä. ’Ihmeiden äärellä’ kuuluu selvästi samaan sarjaan tyylinsä ja katsojiensa perusteella tänä vuonna ensi-iltansa saaneiden ’Harold Fryn toiveikas taival’ ja ’Viimeinen vuoro’ kanssa ollen näistä kolmesta heikoin lenkki. 

Puolitoistatuntinen meni kuitenkin nopeasti ja leppoisissa tunnelmissa, joten en kokenut elokuvan olleen täysin ajan hukkaamista. Olisi kuitenkin suotavaa tehdä laadukkaampaa draamaa myös ikäihmisille eikä näin härskisti tunteisiin vetoavalla tavalla. 


                                     ⭐️⭐️

    Kuvat ja tiedot: imdb.com ja wikipedia.org

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Myrskyluodon Maija (2024)

Harold Fryn toiveikas taival

Sarjasuositus: Blue Lights -Belfastin poliisit