Top 10 joululeffat

 


Joulukuun ensimmäisen päivän kunniaksi listaus joululeffasuosikeistani. Oli itse asiassa yllättävän vaikea tehtävä vaikka olenkin jouluhullu. Kenties olen liian vaativa, sillä erilaisia teemaan liittyviä leffoja on pilvin pimein, mutta b-luokan tekeleet eivät kiinnosta vaan kaipaan laadukkaampia joulutarinoita. Onko sulla omaa joululeffasuosikkia? Tässä mun kympin sakki satunnaisessa järjestyksessä. 


1. Yksin kotona 2 (1992) 

Macauley Culkinin tunnetuin rooli Kevin McCallisterina on huippusuoritus eikä näin nokkelaa lapsihahmoa taida olla valkokankaalla nähty. Kakkososassa hurmaa se, että tapahtumat sijoittuvat New Yorkiin ja kaikki on piirun verran isompaa. Joulu Isossa Omenassa on unelmani ja siihen lienee vaikuttanut Kevinin seikkailut. On oikeastaan nautinnollisempaa seurata miten poika selviää yksin suurkaupungissa kuin se miten hän päihittää tutut rosvot. Plus iso bonus huikeasta Tim Currysta, jonka ilmeet ovat kuin viekkaalla ketulla. 



2. The Holiday (2006)

Hauska ja sympaattinen tarina taloja ja elinympäristöään vaihtavista naisista, jotka löytävät elämäänsä rakkautta ja uusia tuulia. Näyttelijäkvartetin lisäksi mukana on legendaarinen Eli Wallach. Kate Winsletin ja Jack Blackin välinen kemia on tosin mielestäni olematonta, mutta ei sekään haittaa. Hassuja he ainakin ovat yhdessä.



3. Lumiukko (1982)

’We’re walking in the air…’ alkaa heti soimaan päässä, kun ajattelen tätä elokuvaa. Herkkä ja kaunis animaatio perheen pihaan rakennetusta lumiukosta, joka kokee seikkailuja pojan kanssa yön pimeydessä sulaakseen lopussa niin kuin lumelle väistämättä käy. Jouluaaton klassikko on saavuttanut asemansa syystäkin ja tämä on jokaisen pakko nähdä edes kerran eläessään. 



4. The Grinch (2000)

Jim Carrey on omaa luokkaansa koomikkona ja tällä kertaa äksynä joulunvastaisena ankeuttajana, jonka lopulta pikkutyttö onnistuu kesyttämään. Elokuva voitti ansaitusti parhaan maskeerauksen Oscarin ja se on muutenkin visuaalisesti ihastuttava. Parasta on kuitenkin Grinchin huumori.



5. Perheen jalokivi (The Family Stone) (2005)

Katson elokuvan joka vuosi, koska sen näyttelijäkaarti on niin ilmiömäinen. Huomasin vastikään, että jotkin tarinan osaset ärsyttivät minua ensimmäistä kertaa, mutta nautin elokuvan rakkauskiemuroista ja perheen äidin salaisuuteen liittyvästä juonikuviosta. ’Perheen jalokivi’ on pohjimmaltaan tarina suvaitsevaisuudesta ja rakkaudesta. 



6. Tyttö ja kosija (Meet Me in St. Louis) (1944)

Liza Minelli loistaa Vincente Minnellin musikaalissa, joka oli heidän ensimmäinen yhteinen elokuvansa ja johti vuoden päästä solmittuun avioliittoon. Tarina kertoo perheestä, jonka neljä tytärtä viettää mieleistänsä elämää ihastumisineen Missourissa, kunnes isä ilmoittaa perheen muuttavan New Yorkiin. Tästä syntyy suuri suru ja isä päätyy muuttamaan mielensä juuri parahiksi jouluna. Elokuvan huippukohtaus on Liza Minnellin laulamana oma suosikkijoululauluni ”Have Yourself a Merry Little Christmas”. 



7. Lumiukko posteljoonina (1955)

Tämä animaatioelokuva on ehdoton helmi lapsuudestani. Venäläistä käsialaa oleva teos (ja sen kyllä huomaa tarinasta) on osittain pelottava, mutta myös hurmaava etenkin loppukohtaukseltaan. Tämä on tullut aikoinaan televisiosta ja löysin sen myös kirjastosta, mutta musiikki ja ääniraita ei ollut sama kuin lapsuudessani. Haluaisin kovasti nähdä alkuperäisen, koska se on jättänyt syvän muistijäljen. Kaunis tarina siitä miten saatu tärkeä tehtävä hoidetaan kunnialla loppuun vastoinkäymisistä huolimatta ja lopussa kiitos seisoo.  



8. Rakkautta vain (Love Actually) (2003)

Tämä valinta lienee itsestään selvä, sillä kyseessä on kaikkien aikojen joululeffa. Rakkaus on tämän elokuvan ydin ja se edustaa tyyliä, joka oli suosittu 2000-luvun alkupuolella eli eri hahmojen tarinat nivoutuvat yhteen. Upeat näyttelijät, musiikki ja laaja tunneskaala viihdyttävät vuodesta toiseen. 



9. Die Hard (1988)

Olihan se valittava listalle vähän erilainen joululeffa, joka on täynnä toimintaa ja jännitystä. Ja nyt kun Bruce Willis on joutunut lopettamaan näyttelijäuransa voi onneksi nauttia näistä Brucen parhaista töistä kuten Die Hardit. Ykkösosa sijoittuu jouluaattoon, jolloin Nakatomi-yhtymän pilvenpiirtäjässä kokoontunut johtoryhmä, jonka terroristit ottavat panttivangiksi. Pääpahiksena toimii huikea Alan Rickman, joka saa Bruce Willisista loistavan vastustajan. Täydellinen toimintaleffa ja aloitus Die Hard -saagalle. 



10. Mummola (2023)

Kyseessä ei ole puhtaasti jouluelokuva, mutta karkeasti puolet elokuvasta kuvaa kolmen sukupolven yhteistä joulunviettoa kerrassaan osuvasti suomalaiseen malliin niin hyvässä kuin pahassa. Uusi loistava kotimainen elokuva! Tarkemman arvion voit lukea: https://www.leffahammas.com/2023/11/mummola.html 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

The Deliverance (2024)

Kahdesti kadotettu tytär (2024)

Mielensäpahoittajan rakkaustarina (2024)