Pieni kirjakauppa Pariisissa (2021)

                        


Pariisi-kuume se vaan jatkuu! Tällä kertaa kyseessä on runollinen tarina kirjankaupan pitäjästä ja tämän onnettomuudessa vammautuneesta tyttärestä, joiden elämät muuttuvat erilaisten ihmisten kohtaamisten ansiosta.


Ohjaus: Sergio Castellitto

Käsikirjoitus: Ettore Scola, Furio Scarpelli, Silvia Scola

Näyttelijät: Sergio Castellitto, Bérénice Bejo, Matilda de Angelis 

Lajityyppi: komedia / romantiikka

Kesto: 1 t 37 min


’Pieni kirjakauppa Pariisissa’ pohjautuu Ettore Scolan, italialaisen elokuvantekijän viimeiseen käsikirjoitukseen. Scolan ura kesti yli neljäkymmentä vuotta ja tunnetuimpiin töihin kuuluvat ’Mehän rakastimme toisiamme niin paljon’ (1974), ’Kohtaaminen Roomassa’ (1977) ja ’Tanssit’ (1983). Itselleni Scola on uusi tuttavuus mikä varmasti vaikuttaa ’Pieni kirjakauppa Pariisissa’ -katselukokemukseen, kun en pysty tekemään vertailua aiempaan tuotantoon. 

Vincenzo pitää viihtyisää pientä kirjakauppaa Pariisin sivukujilla, jonka yläkerrassa hän asustaa huolehtien vammautuneesta tyttärestään Albertinesta. Tytär ei suostu puhumaan vaikka häntä maanittelee moni. Isä Vincenzo on omistanut elämänsä tyttärelleen, kunnes kirjakauppaan tupsahtaa koiraansa etsivä näyttelijä Yolande, jonka kanssa tämä kokee lyhyen romanssin. Lopulta eristäytynyt Albertine yllättää isänsä lähtemällä ulos itsenäisesti pyörätuolillaan. Elämä tarjoaa kaksikolle ajateltavaa ja mullistavia kokemuksia.




Elokuvan miespääosan näyttelevä Sergio Castellito on tehnyt pääosin uransa italialaisissa tuotannoissa, mutta myös muutamissa englanninkielisissä ja ranskankielisissä elokuvissa. ’Pieni kirjakauppa Pariisissa’ on samalla Castelliton kahdeksas elokuvaohjaus. Elokuvan tarina on yksinkertainen, intiimi ja dialogiltaan hyvin runollinen. Hahmot puhuvat sekä italiaa että ranskaa, molemmat rakkauden kieliä ainakin omaan korvaani. Ohjaus soljuu vaivattomasti eteenpäin ja elokuva on kuin pienoisnäytelmä.

Täytyy sanoa, että elokuva yllätti minut tyylillään ja tekstillään. Jos olin odottanut näkeväni upeita Pariisin maisemia ja kepeää romanttista tunnelmointia niin sain kokea jotain ihan muuta. Kaunista musiikkia tulvi kyllä korviini ja elokuvassa on omanlaisensa viehätys, mutta se tuntui myös kovin näytelmänomaiselta ja liian korkealentoiselta minulle. Onneksi tarina on mitoitettu oikein keston suhteen.

Pari lausetta nousi esiin, jotka ilmentävät elokuvan rakkautta kirjallisuuteen ja ylipäänsä sanomaa:

Periksi antaminen ei aina tarkoita epäonnistumista.

Kirjallisuus tekee ikuiseksi. Ajankohtaisuus tappaa. 

Jos kaipaat elokuvaa, joka on teatraalinen, kirjallisia sitaatteja vilisevä ranskalainen satu niin tässä se on. Muuten elokuva toimii hyvänä unilääkkeenä. 


                                        ⭐️⭐️

       Kuvat ja tiedot: imdb.com ja wikipedia.org

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Myrskyluodon Maija (2024)

Harold Fryn toiveikas taival

Sarjasuositus: Blue Lights -Belfastin poliisit