Jarno ja minä -sarja (2024)

                           


Ylen tarjonnasta löytyy kotimainen draamasarja Jarno Saarisesta, ratamoottoripyöräilijästä, jonka urheilu-ura päättyi 20.5.1973 Monzan radalla Italiassa surullisen kuuluisassa onnettomuudessa tämän ollessa vain 27-vuotias. Sarja kertoo Saarisen elämästä 1960-1970-lukujen vaihteessa sekä urheilun että yksityiselämän osalta. 

Jarno Saarinen syntyi vuonna 1945 ja harrasti jo nuoresta lähtien moottoripyöriä veljiensä kanssa. Hän aloitti kilpauransa kansallisissa sarjoissa voittaen vuonna 1969 ratamoottoripyöräilyn Suomen mestaruuden 125 -ja 250-kuutioisten luokassa. Ensimmäinen ulkomaankilpailu koitti Itävallassa 1968 ja ensimmäinen gp-voitto tuli 350-kuutioisten sarjassa Brnon radalla kolme vuotta myöhemmin. Lyhyen, mutta ansiokkaan uran ensimmäinen maailmanmestaruus tuli niukasti yhdellä pisteellä 250-kuutioisten sarjassa Saarisen voitettua moninkertaisen mestarin Giacomo Agostinin. Vaikka kilpauran lopettaminen oli jo ollut mielessä päätti lajia ja vauhtia kohtaan valtavan intohimoinen Saarinen vielä jatkaa, mutta Monzan kilpailu 250-kuutioisten sarjassa koitui kohtalokkaaksi. 

On kulttuuriteko, että ’Lentävästä suomalaisesta’, niin kuin Saarista ulkomailla kutsuttiin, on tehty näin onnistunut kokonaisuus. Kuusiosainen sarja on kaikin puolin laadukas ja erityisesti kilpa-ajokohtaukset on hienosti kuvattu. Minua viehätti myös kovasti ajankuva, johon on panostettu pienintäkin yksityiskohtaa myöden kuten käy ilmi esimerkiksi musiikin ja vaatetuksen suhteen. Jarnon tyttöystävä ja sittemmin vaimo Soili Vuola on ollut merkittävässä roolissa sarjan taustoittajana, sillä he olivat yhdessä sympaattinen ja varmasti myös harvinainen varikkotiimi. Soili auttoi Jarnoa moottoripyörän korjaamisessa ruoka -ja vaatehuollon lisäksi, sillä urheilu-uran alkuvuosina Jarno tosiaan huolehtia itse pyörästään, kunnes Yamaha tuli mukaan sponsoriksi. 

Hetkittäin sarjassa on hieman tylsiä ja turhalta tuntuvia kohtauksia, jotka saivat kaipaamaan tiivistämistä kuten esimerkiksi englantilaisen ratamoottoripyöräilijän Phil Readin rakastuminen varikolla tapaamaansa naiseen ja näiden suhteen kehittyminen. Toki sarjaan on tarvittu lihaa luiden ympärille ja pelkkä Saariseen keskittyminen olisi ollut huono ja yksipuolinen ratkaisu huomioiden kansainvälisen näyttelijäkaartin. Silti kaipasin hetkittäin juonellisesti nopeampi siirtymiä. 

Pienenä huomiona on myös mainittava, että hämmästelin osasivatko ihmiset todella puhua niin hyvin englantia kuin sarjassa esitetään oli kyseessä sitten suomalaiset tai saksalaiset. Tähän kysymykseen osaisi varmasti vastata parhaiten 1960-1970-luvuilla parikymppisiä olleet ja aikakaudella eläneet. 

Tom Rejström (Pohjolan laki, Rikinkeltainen taivas) ja Saana Koivisto (Koputus, Helene) ovat mitä mainioin pääosapari. Itse Soili Vuolakin kehui Saanan roolisuoritusta todeten, että ”Saana tavoitti minut hyvin nuorena”. Muissa rooleissa nähdään kansainvälisiä näyttelijöitä kuten Chris Fulton (Bridgerton, Falling Into Place), Alessandro Fella (Maria Corleone, The Dew Point) ja Masayoshi Haneda (Tokyo Vice, 47 Ronin). 

Sarjan ohjannut ruotsalainen Simon Kaijser on päässyt ohjaamaan muun muassa Pierce Brosnania, Guy Pearcea ja Minnie Driveria elokuvassa Spinning Man (2018). Sami Keski-Vähälä vastaa käsikirjoituksesta ja tuotannosta Timo Vierimaa. Keski-Vähälä on tunnettu mm. Mika Kaurismäen elokuvien käsikirjoittajana (Haarautuvan rakkauden talo, Tie pohjoiseen ja Elämältä kaiken sain). Sarjaa kuvattiin Suomen lisäksi Italiassa, Kroatiassa ja Sloveniassa. Jarno ja minä on siis todellakin suomalaisessa mittapuussa merkittävä suursarja ja kaiken lisäksi kiinnostava sellainen. 


                                   ⭐️⭐️⭐️⭐️

  Kuva ja tiedot: imdb.com, wikipedia.fi ja seura.fi

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Myrskyluodon Maija (2024)

Irlantilainen toivomus (2024)

Harold Fryn toiveikas taival