The Aeronauts
Intohimoisesti ilmailusta ja säästä kiinnostuneet kuumailmapallolentäjä Amelia Wren ja meteorologi James Glaisher yhdistävät voimansa vuonna 1862 kuumailmapallolennolla, joka on vaarallinen ja jännittävä tutkimusmatka. ’The Aeronauts’ ilmestyi vuonna 2019 ja on katsottavissa Amazon Prime Video -suoratoistopalvelussa.
Ohjaaja: Tom Harper
Käsikirjoitus: Jack Thorne
Näyttelijät: Felicity Jones, Eddie Redmayne, Tom Courtenay, Himesh Patel
Lajityyppi: Seikkailu/draama
Kesto: 1 t 41 min
Felicity Jones ja Eddie Redmayne nähtiin ensimmäisen kerran yhdessä näyttelijöinä elokuvassa ’Kaiken teoria’ (The Theory of Everything), josta teoreettista fyysikkoa Stephen Hawkinia esittänyt Redmayne voitti miespääosa-Oscarin. Viisi vuotta myöhemmin he uusivat yhteistyönsä ’The Aeronauts’ -elokuvassa.
Amelia Wren (Felicity Jones) on rohkea ja huumorintajuinen kuumailmapallolentäjä, joka osaa viihdyttää yleisöään sirkushenkisillä tempuillaan ja olemuksellaan sympaattisen pikkukoiransa kanssa. Meteorologi James Glaisher (Eddie Redmayne) on päinvastainen hahmo, totinen tutkija, joka haluaa itsepäisesti saada tietoa sääilmiöistä ennustaakseen säätä ja lisätäkseen ihmisten turvallisuutta. Kaksikon tavoitteena on nousta kuumailmapallolla korkeammalle kuin kukaan koskaan aiemmin.
Elokuvassa muistellaan takaumien kautta sekä Amelian että Jamesin menneisyyden menetyksiä ja haasteita, jotka lopulta johdattavat heidät yhteiselle tutkimusmatkalle, joka osoittautuu lopulta hengenvaaralliseksi. Elokuva perustuu vuonna 2013 ilmestyneeseen Richard Holmesin romaaniin ’Falling Upwards: How We Took to the Air’.
Elokuvan kuvaus on kaunista ja etenkin otokset yksinäisestä kuumailmapallosta auringon valaisemalla pilviä täynnä olevalla taivaalla henkeä salpaavan upeaa katsottavaa. Toki on selvää, että kyseessä on tietokoneella aikaansaadut maisemat, mutta silti nautin näkemästäni. Taivas pilvien yläpuolella ja sen hiljaisuus on mykistävää.
’The Aeronauts’ pohjautuu osittain tosielämän tapahtumiin ja henkilöihin, mutta Amelian hahmo on keksitty ja hän korvaa elokuvassa James Glaisherin oikean tutkaparin Henry Coxwellin. Tekijät halusivat mitä ilmeisimmin vedota sekä nais - että mieskatsojiin päähenkilövalinnoillaan. Jonesin ja Redmaynin yhteistyö toimii luontevasti päärooleissa ja tällä kertaa Felicityn hahmo on nostettu elokuvan sankariksi.
’The Aeronauts’ on ennen kaikkea elokuva periksiantamattomuudesta, rohkeudesta ja omien unelmien saavuttamisesta esteistä ja vaikeuksista huolimatta. Kovin mieleenpainuva mestariteos se ei ole ja valitettavasti lippuluukuilla ’The Aeronauts’ oli ilmestyessään totaalinen floppi alle neljän miljoonan dollarin tuloilla suhteessa 40 miljoonan dollarin budjettiin. Edes päätähtipari ei kyennyt elokuvaa pelastamaan.
Joka tapauksessa elokuva on inspiroiva ja Amelian sanoja lainatakseni: Taivas on avoinna. Menkäämme sitä kohti.
⭐️⭐️
Kuvat: imdb.com
Tiedot: en.m.wikipedia.org
Kommentit
Lähetä kommentti